Eino J. Honkanen

Julkaistu kirjoittanut Historia
  1. Nimi Eino Johannes Honkanen
  2. Syntyi 21.3.1917 Nurmeksessa
  3. Kuoli 20.2.1987 Tuusulassa
  4. Eino J. Honkanen toimi Evankelisluterilaisessa Sisälähetyssäätiössä ja Suomen Raamat- tuopistossa opettajana ja rehtorina, sekä Uusi Tie -lehdessä päätoimittajana ja Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksessä hallituksen puheenjohtajana. Hänet tunnettiin julistajana, kir- joittajana ja kokoavana persoonana yli rajojen.
  5. Elämäntapahtumat Eino J. Honkanen syntyi samana vuonna kuin Suomi itsenäistyi. Hänen lapsuudenkotinsa oli lähinnä körttiläinen. Opettajan kehotuksesta Eino lähti oppikouluun. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Nurmeksen yhteiskoulusta vuonna 1937. Honkanen rakensi itse- näistä Suomea ja osallistui muun muassa Kannaksen linnoitustöihin sekä talvi- ja jatkosotaan. Hän suoritti Sacri ministerii candidatus -tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1944, ja hänet vihittiin papiksi 2.7.1944 Kuopiossa kuuluisan Tali-Ihantalan taistelun aikana. Samana vuonna hän avioitui Marja Kumpulaisen kanssa. Perheeseen syntyi neljä poikaa. Sotien jälkeinen aika merkitsi Honkaselle murrosta. Uusi työ ja työnäky avautuivat Urho Muroman perustamasta Sisälähetyssäätiöstä, jossa hän aloitti Raamattuopiston opettajana vuonna 1945 ja vuodesta 1957 rehtorina. Noiden vuosien aikana hän toimi jakson raja- seutupappina. Raamattuopisto eli nousukautta; esimerkiksi Herää Valvomaan -lehden levikki oli vuonna 1960 noin 40 000. Urho Muroman ikääntyessä – ja viimeistään hänen kuoltuaan vuonna 1966 – Sisälähetyssäätiössä elettiin murrosaikaa. Eino J. Honkanen oli yksi ehdokas Muroman seuraajaksi, mutta muitakin vaihtoehtoja oli. Toiminnanjohtajaksi valittiin rovasti Eino Sares. Myös kirkossa ja yhteiskunnassa elettiin kuohunnan vuosia. Kun Kansanlähetys syntyi vuonna 1967, Honkanen siirtyi Uusi Tie -lehden päätoimittajaksi. Täs- tä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1984. Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen hallituksen puheenjohtajana hän toimi 17 vuotta, 1967–1983.
  6. Elämä ja ura Kun Eino J. Honkanen oli Sisälähetyssäätiössä, hänet tunnettiin opettajana ja Suomen Raamattuopiston rehtorina. Honkanen myös kirjoitti Herää Valvomaan -lehteen ja perusti joululehden. Uusi Tie -lehdessä Honkanen toimi linjanvetäjänä paitsi pääkirjoituksissa myös erityisesti Kyytipoika-pakinoissa, jotka olivat eräänlainen lehden sielu ja seurattu tavaramerkki. Hän oli tyylillisesti taitava kynänkäyttäjä, joka omien sanojensa mukaan kaipasi rukiisen leivän päälle voita ja muita lisukkeita. Eino J. Honkanen toimi myös Vie Sanoma -lähetyslehden päätoimittajana. Kansanlähetyksessä Eino J. Honkanen tunnettiin isähahmona. Puheenjohtajan ominaisuu- dessa hän oli työntekijöiden tukena, kun tarvittiin. Hän opetti ja julisti sekä toimitti lähe- tystyöntekijöiden siunaamisia. Ryttylän Lähetyskoulussa Honkanen luennoi Raamatun kirjoja. Eino J. Honkaselle Israelin tapahtumien seuraaminen sekä Raamatun että uutisten va- lossa oli läheistä. Yhdeltä monista matkoistaan Pyhälle maalle hän teki lyhytfilmin Viikuna- puu vihannoi. Kansanlähetyksen alkuvuosina liikettä kohdanneen kriisikauden aikana hän puheenjohtajana joutui jälleen kerran moniin taisteluihin. Eino J. Honkasen kausi Kansanlähetyksessä ja Uudessa Tiessä sattui aikaan, jolloin televisio vakiinnutti Suomessa paikkaansa joka kodin varusteena ja alkoi samalla levittää vasemmis- toradikalismia. Kristityt halusivat ottaa kantaa Yleisradion ohjelmapolitiikkaan kristillisten arvojen puolesta, ja Honkanen oli luovuttamassa 100 000 nimeä sisältävää nimen adressia presidentti Urho Kekkoselle. Neuvostoliitto oli voimissaan, ja Eino J. Honkanen oli suojelu- poliisin kuultavana Raamattujen kuljettamista koskevassa tiedustelussa. Syyskuussa 1970 Kustannus Oy Uusi Tie järjesti romanialaisen Richard Wurmbrandin vierailun Helsinkiin. Täysi jäähallillinen yleisöä kuunteli häntä kristittyjen vaikeasta asemasta Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa.
  7. Julistustoiminta Eino J. Honkanen oli työssään saanut perehtyä Raamattuun, josta hän opetuksissaan ja julistuksessaan ammensi. Julistajana hän korosti Raamatun suuria näky- miä. Hän muistutti, että pääasian tulee olla pääasia ja Raamatussa pääasia on Jeesus. Raamattu johtaa ihmisen Jumalan puhutteluun, joka on sydämen elämää Jumalassa. Eino J. Honkanen oli lähdeihminen, joka syvällisellä tavalla jakoi sanaa sekä uskon tiellä kauan vaeltaneille että vasta-alkajille.
  8. Luottamustehtävät Espoon seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston jäsen 1960–72, Suo- men Lähetysseuran johtokunnan jäsen 1963–69, Mustalaislähetyksen Kauniaisten nuori- sokodin puheenjohtaja 1960–68, Kristillisen Radio- ja Televisioliiton hallituksen puheen- johtaja 1967–70, Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen hallituksen puheenjohtaja 1967–83, Kristilliset kustantajat -yhdistyksen hallituksen jäsen 1977–81.
  9. Kirjallinen toiminta Valvova kristitty 1955. Pieni matkasauva 1960. Mitä Raamattu sanoo pelastusvarmuudesta 1967. Aarre saviastiassa 1970. Rukous 1975. Hengen uudistus 1979. Sinun Sanasi on totuus. Teol. ja fil. tohtori Uuras Saarnivaaralle hänen täyttäessään 75 vuotta 17.2.1983 (Toim. Honkanen & Mäki-Mikola) 1983. Anna auringon paistaa 1987. – Joulusanoman toimittaja 1958–67. Uuden Tien päätoimittaja 1967–84. Vie Sanoman toimittaja 1968 ja päätoimittaja 1974–83.
  10. Merkitys Kansanlähetyksen toiminnassa Eino J. Honkanen oli Uuden Tien päätoimittaja- na ja Kansanlähetyksen hallituksen puheenjohtajana yksi liikkeen näkyvimmistä persoonis- ta ja julistajista aikanaan. Luonteeltaan Eino J. Honkanen oli kokoava ja yhteyttä rakentava.
  11. Merkitys Sisälähetyssäätiön toiminnassa Eino J. Honkanen toimi Sisälähetyssäätiössä Suomen Raamattuopiston opettajana ja rehtorina ja pitkäaikaisena Urho Muroman työto- verina. Hänen kaudellaan valmistuivat Raamattuopiston asuntolarakennus vuonna 1965 ja päärakennus vuonna 1966.
  12. Lähteet Honkanen Eino Johannes. Suomen teologit 1982. Leena Huhtaniemi: Eino J. Honkasen rikas elämä 1997.

Risto Santala

Julkaistu kirjoittanut Historia

Risto Aleksi Santala, rovasti, teologian kunniatohtori ja kirjailija

Syntyi 18.5.1929 Helsingissä

Kuoli 20.9.2012 Heinolassa

Elämäntapahtumat

Risto Santala opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 1953. Hän työskenteli aluksi nuorisopastorina Helsingissä, myöhemmin merimiespappina Haifassa. Sen jälkeen hän toimi opettajana ja pastorina Suomen Lähetysseuran ylläpitämässä hepreankielisessä Shalhevetjah-työkeskuksessa ja koulussa Jerusalemissa 1957-1968. Tämän jälkeen hän oli Helsingin Raamattukoulun rehtorina 1968-1975, teki kirjallisia töitä Israelissa vuosina 1976-1986 ja toimi vuosina 1988-1992 Joutjärven seurakunnan kirkkoherrana Lahdessa. Santala jäi eläkkeelle vuonna 1992.

Risto Santala teki pääasiallisen elämäntyönsä Israelin ja juutalaislähetyksen parissa. Rovastin arvonimen hän itse sanoi saaneensa ”kun on täyttänyt viisikymmentä vuotta ja ei omista rikosrekisteriä”. Vuonna 1968 työskentely Israelissa kävi mahdottomaksi, jolloin Santala palasi Suomeen ”seitsemäksi laihaksi vuodeksi” toimien Helsingin Raamattukoulun rehtorina vuoteen 1975 asti. Näinä vuosina hänellä oli mahdollisuus opiskella lisää Raamattua sekä rabbinistisia lähteitä. Vuosina 1976-1986

Santalasta löytyi tarpeen tullen aimo annos kirkollista taistelijaa. Kun nuoret liberaalit alkoivat 1960-luvulla ”riisua kristinuskoa myyteistä”, Santalaa harmitti kirkollinen ”myssypuolue”, joka ei ollut valmis ryvettämään vaatteitaan puolustaakseen Raamatun arvovaltaa. Siispä hän tarttui itse kynään. – Santalan nuoruuteen kuuluu innokas toiminta katulähetystyössä ja hän oli perustamassa jopa Nuorten katulähetystä. Hänen lempivirtensä oli Norjasta Suomeen tullut herätysvirsi 318, erityisesti sen 2. säkeistö ”Kun uuvun, haavoitun, huomassas, Herra sun, suuren ja siunatun, levätä saan…”

Santala oli myös kätevä käsistään. Hän rakensi huonekaluja, mökkejä ja omakotitaloja. Nuorena hän rohmusi palkintosijoja uimahypyistä ja selkäuinnista ja pärjäsi hyvin myös voimistelutelineillä. Hän harrasti myös musiikkia, opetti israelilaispojille kitaransoittoa ja käänsi evankelioivia lauluja hepreaksi. Israelissa hänelle syntyi rakkaus heprean kieleen ja juutalaisten pyhiä kirjoituksia selittävään kirjallisuuteen. Hänen työhuoneestaan löytyikin Suomen parhaimpiin kuuluva juutalaisen kirjallisuuden kokoelma.

Julistustoiminta

Santala on tullut tunnetuksi kirjallisesta tuotannostaan sekä julistus- ja sielunhoitotyöstään. Hän oli pidetty luennoitsija. Santalan puhuessa kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka Jeesus on. Santalan mielestä tärkeintä oli juuri Kristus-keskeisyys. Hän totesi, että varsinainen vikamme on siinä, että saarnat ja hengelliset kirjoitukset eivät aina motivoidu Raamatusta käsin. Saarnan tuli herättää.

Hän totesi, ettei tiedä, oliko hän evankelista, mutta hänen mielestään jokainen kirkkosaarna on luonteeltaan herättävä ja rakentava. Hänellä oli aina ollut kaksi päätavoitetta. Toisaalta yrittää sanoa, miten puheena oleva asia liittyy Kristus-uskoon ja toisaalta yrittää löytää jokaisesta tekstistä sen sielua hoitava sanoma. – Santala on myös luennoinut Messiaasta Vanhasta ja Uudesta testamentista rabbinistisen kirjallisuuden valossa sekä Paavalista yhdysvalloissa ja Sveitsissä.

Luottamustehtävät

Springfield III, Concordia Theol. Seminaarin luennoitsija 1975-1976, Baselin Freie Evang. Akademie luennoitsija, Sveitsi 1980, 1993, LML:n Kirkko ja Juutalaiset –komitean jäsen 1965-1970

Risto Santalan kirjallinen toiminta

Santalasta ei koskaan pitänyt tulla kirjailijaa. Ovi kirjoittamisen maailmaan avautui, kun hän Israelissa lähetystyössä ollessaan menetti Ismo-poikansa. Pojan sairausaika lienee ollut elämämme vaikeinta aikaa, Santala muistelee. Tulin yhtenä päivänä aikuiseksi ja opin itkemään. Santala alkoi purkaa suruaan kirjoituskoneen ääressä. Suomen Lähetysseura kustansi Ismosta kertovan kirjan Pieni astia pyhässä maassa.

Santala on kirjoittanut yli 20 kirjaa, joista tunnetuimpia ovat tutkielmat Messiaasta Vanhassa ja Uudessa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa sekä tutkielma Paavali ihmisenä ja opettajana, jotka on julkaistu useilla kielellä. Vuosina 1975-1986 Israelissa syntyivät hänen tuotantonsa pääteokset, alun perin hepreaksi kirjoitetut Messias Vanhassa ja Uudessa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa (suom. Kristinuskon juuret I ja II)

Santalan sielunhoidollinen teos Savesta astiaksi on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1967. Se on julkaistu myös ruotsiksi nimellä Ett lerkärl blir till, ja uusittuna laitoksena Lerkärlet 1991. Santalan vähemmän tunnettu vihkonen Rakoileeko Raamattu (16 s.) 1972 on tekijän kannanotto aikansa liberaaliteologiseen aiheeseen ja se on ajankohtainen vieläkin. Santalan englanninkieliset teokset The Messiah in the Old Testament, The Messiah in te New Testament ja Paul-the Man and the Teacher on julkaistu Internetissä. 

Eläkkeelle jäätyään Santala on jatkanut opetustyötään ja kirjoittamista. Tältä ajalta hänen teoksistaan voidaan mainita ”Uusi Kirkkoraamattumme ekumenian ja raamattuopetuksen kannalta” . Kuva ja Sana, Helsinki 1998, Messiaan ateria: Ehtoollisen hengellinen sanoma ja historialliset juuret. Kuva ja Sana 1999 ja ”Sielunhoidon pokkari: Mitä Raamatun ihmiset oppivat ahdistuksistaan.” Kuva ja Sana 2003.Hänen ”vaimonsa miehen” kirjalliseen tuotantoon voi tutustua bibliografiassa.

 

Hänen useita kirjoituksiaan on julkaistu mm. Helsingin Raamattukoulu –lehdessä 1968-1976, Karmelissa 1954-1998, Kotikirkko-lehdessä, jonka päätoimittajana hän oli vuosina 1987-1990, Perusta –lehdessä 5/1990 ja 2/2005 ja 4/2005, Sana-lehdessä 1957-2004, Shalom-lehdessä 19972-2005, Suomen Lähetyssanomissa 1960-1997 ja Uusi Tie – lehdessä 2001-2004.

 

Risto Santalan merkitys Helsingin Raamattukoulun työssä

Santala otti vastaan Israelin komennuksensa jälkeen Helsingin Raamattukoulun rehtorin tehtävät. Tuona aikana syntyivät hänen tunnetuimmat kirjansa, alun perin hepreaksi kirjoitettu Messias Vanhassa testamentissa ja Messias Uudessa testamentissa. (Kirjat kuuluvat kristinuskon juuria käsittelevään sarjaan, jonka neljäs osa Messiaan ateria kuvaa Herran pyhän ehtoollisen salaisuutta juutalaisen pääsiäisaterian ja eri kirkkojen ehtoollisopetuksen valossa.)

Santala seurasi rehtorina koulun perustajaa Kerttu Vainikaista. Hän oli pidetty opettaja ja tärkeä linkki Raamattukoulun toiminnan jatkuvuudelle. Hän toi kouluun uusia oppiaineita: arkeologian ja heprean kielen. Israelin tuntemus lisääntyi hänen tekemillään ryhmämatkoilla. Lisäksi koulun ystäväpiiri kasvoi ja toiminta elpyi.

Lähteet: Wikipedia, Danielle Miettisen kirjoituksesta ”Seniorilähetti Risto Santala rakentaa kirjoillaan Papyrussiltaa, Kirjasillasta ja Suomen Karmel-yhdistyksen Petri Kauhasen In Memoria-kirjoituksesta.

Artikkelin kirjoittanut Hannu Äimänen

 

Risto Santalan kotisivu: http://www.kolumbus.fi/risto.santala/indexfi.html

Risto Santalan puhekokoelma audioina: http://www.kirjasilta.net/aanitteet/index.html

Kerttu Vainikainen

Julkaistu kirjoittanut Historia

Kerttu Inkeri Vainikainen, opetusneuvos, rehtori, diakonissa ja kansakoulun opettaja

Kerttu Vainikainen
Kuvan käyttöoikeudet: CC BY 4.0
Kuva on julkaistu Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)-lisenssillä. Verkkopalvelussa julkaistua näyttökuvaa voi käyttää vapaasti myös kaupallisessa käytössä. Kuvan yhteydessä on mainittava tekijä ja/tai kuvaaja sekä säilyttävän organisaation ja kokoelman nimi. Kuvan käyttäjällä on vastuu tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Esimerkiksi henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja/tai mainonnassa on kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta. Julkaistu näyttökuva ei ole painolaatuinen. Lisätietoja tarvittaessa: Museoviraston Kuvakokoelmat (kuvakokoelmat@museovirasto.fi).

Syntyi 17.3.1905 Savonlinnassa

Kuoli 9.3.1994 Helsingissä 

Elämäntapahtumat

Kerttu Vainikaisen vanhemmat olivat matematiikan lehtori Otto Aleksanteri Vainikainen ja Thyra Hildur Maria, o.s. Gammal. Perhe oli kahdeksanlapsinen. Kerttu oppi lukemaan viisivuotiaana ja alkoi jo pienenä lukea Raamattua. Hänet otettiin kouluun kuusivuotiaana. Hänen lempiaineensa oli uskonto. Kerttu kävi tyttökoulun ja sen jälkeen kolmivuotisen lyseon. Hän kirjoitti ylioppilaksi Savonlinnan lyseosta 31.5.1924. Sitten seurasi opettajaseminaari Sortavalassa. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi 20-vuotiaana.Hänellä oli aluksi lyhyitä opettajanvirkoja ja sittemmin vakinainen virka Puumalasta, jossa hän sai työnäyn opettaa Raamattua Suomen kansalle. Hänellä oli aluksi suuria epäilyksiä Raamatun todenperäisyydestä. Mutta sitten hän koki Jumalan puhuvan hänelle Raamatun kautta Kristuksesta ja tämä muutti hänen elämänsä kokonaan. Erityisenä kiinnostuksen aiheena hänellä oli Vanha Testamentti. Kerttu piti raamattupiirejä, keskustelupiirejä ja toimi sielunhoitajana ja alkoi kysellä syvemmin Jumalan tahtoa.

1933 Kerttu lähti Puumalasta Viipuriin Diakonissalaitoksen opettajaksi. Diakonissalaitoksen yhteyteen perustettiin tyttöjen vastaanottokoti Elim huonotapaisten ja rikkinäisten tyttöjen auttamiseksi. Vainikaisesta tuli kodin johtajatar ja hän teki paljon työtä tässä tehtävässään. Sodassa Elim –koti jäi rajan toiselle puolelle. Kerttu siirtyi Helsingin Diakonissalaitoksen palvelukseen lokakuussa 1939 ja sai sisarvihkimyksen diakonissaksi 1942.

Vainikainen toimi Valkonauhaliiton työkodissa Kauniaisissa ja Kaupunkilähetyksen palveluksessa. Hän etsi apua tarvitsevia ja teki kotikäyntityötä. 1943 Kerttu palasi Diakonissalaitoksen palvelukseen.

Vainikainen olisi halunnut lähetystyöhön Afrikkaan, mutta tämä ei toteutunut. Hän tiedusteli, oliko Suomessa raamattukoulua, mutta sellaista ei ollut. Sen sijaan hän sai syyskuussa 1945 stipendin Ruotsiin Kortebon Raamattukouluun, jossa hän opiskeli myös arkeologiaa sekä kreikkaa ja hepreaa. Hän palasi kesäkuussa 1946 Diakonissalaitokselle. Yllätyksekseen hän sai uuden stipendin Beatenbergin kansainväliseen raamattu- ja lähetyskouluun 1946. Vainikainen matkusti Euroopan halki Sveitsiin luottaen siihen, että Jumala pitäisi hänestä huolen. Lähetysseminaari sijaitsi Alppimaisemissa. Koulu oli pieni ja vaatimaton ja siellä oli vain muutamia oppilaita, mutta eri puolilta maailmaa. Opiskelu oli vaativaa ja kesti kaksi vuotta. Hän kierteli sen jälkeen koulun palveluksessa ympäri Eurooppaa opetus- ja sielunhoitotyössä. Tuohon aikaan nainen raamatunopettajan oli harvinaisuus, mutta yleisöä oli paljon.

Neljän vuoden jälkeen Kerttu palasi 1950 Suomeen koulutettuna raamatunopettajana. Hän palasi Helsingin Diakonissalaitoksen opettajaksi. Hänellä oli selvä raamattukoulun opettajan kutsumus. Kerttu aloitti raamattuluennot ja laittoi niistä Kotimaa-lehteen ilmoituksen odottaen ehkä vain parikymmentä kuulijaa. Mutta heitä tulikin 140. Aloitettiin iltaraamattukoulu ja kahden vuoden jälkeen koulussa oli yli 300 opiskelijaa. Tilat kävivät liian pieniksi. Tehtiin anomus Helsingin seurakunnille ja erinäisten vaiheiden jälkeen raamattuluennot aloitettiin Helsingin Suurkirkossa.

Kesällä 1953 rekisteröitiin Helsingin Raamattukoulu yhdistys ry, josta 1961 muodostettiin Helsingin Raamattukoulusäätiö. Huoneisto hankittiin hartiapankkitoiminnalla ystävien tuella Töölönkadulta Helsingistä. Koulun vihki piispa E.G. Gulin. Toiminta laajeni myös Helsingin ulkopuolelle, Tampereelle, Turkuun ja Lahteen. Myös monia pappeja ja teologeja kuunteli koulun opetusta. Koulun talous perustui vapaaehtoisuuspohjalle. Koulun opettaja- ja opiskelijakunta kasvoivat merkittävästi. Olennaista oli Jeesus-keskeinen opetuslapsikasvatus. Koulussa aloitettiin aluksi kaksi- myöhemmin kolmivuotinen nuorisonohjaajakoulutus. Pyyntöjä tuli myös lisäkoulutuksesta. 1961 aloitettiin teologinen seminaari, joka paneutui erityisesti teologisiin kysymyksiin. Pääsyvaatimuksena työntekijäkouluun oli keskikoulu tai sitä vastaavat tiedot. Moni nuori kävi siksi iltakeskikoulun. 1959 aloitettiin opettajien kurssi. Evankelioimistyö oli myös keskeisessä roolissa. Kaikessa tässä Vainikaisen toiminta oli keskeinen.

Julistustoiminta

Vainikaisen näky, jota hän toteutti lähes kuolemaansa asti oli selkeä: opettaa Suomen kansalle Raamattua. Punaisena lankana hänellä oli Jeesus Kristus ja pelastushistoriallinen näkökulma. Hän kehotti oppilaitaan lukemaan myös sanomalehtiä, jotta nämä pysyisivät ajan hermolla. Vainikainen teki opetusmatkoja useaan eri maahan, etenkin Eurooppaan, mutta myös Afrikkaan sekä Lähi- ja kaukoitään. Vielä eläkkeellä ollessaankin hän jatkoi kiertävää raamatunopetustoimintaansa.

Luottamustehtävät

  • 1944 – 1945 Valkonauhaliiton varapuheenjohtaja
  • 1953 – 1962 Vivamo-säätiön johtokunnan ja 1968 – 1971 hallituksen jäsen
  • 1968 – 1971 Kansan Raamattuseuran ja HRK:n yhteisen hallituksen jäsen
  • 1965 – 1972 Helsingin Työväenopiston hallituksen jäsen ja puheenjohtaja 1969 – 1972
  • 1971 – 1979 Helsingin kirkkovaltuuston jäsen
  • 1965 Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen
  • 1968 presidentin valitsijamies

Kerttu Vainikaisen kirjallinen toiminta

  • Jeesuksen elämä tapahtumajärjestyksessä, Saarijärven Offset Oy, 2010. Evankeliumiluennot Tampereen Raamattukoulussa 1969-71. Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry Savonlinna
  • Verho vedetään syrjään, Ari-paino Saarijärvi 1978. Ilmestyskirjan luentoja Tampereen Raamattukoulussa Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry Savonlinna
  • Lupauksen kansa – Luvattu maa, Ari-paino Saarijärvi 1980. Viisi Mooseksen kirjaa ja Joosuan kirja. Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry Savonlinna
  • Lukuisia kirjoituksia eri vuosina Raamattukoulu-lehdessä, Kotimaa-lehdessä ja Sana-lehdessä, lehtihaastatteluja Iltasanomissa ja Viestissä

Muita julkaisuja

  • Eeva Heporauta, Kaikki Jumalalle. Luther-opisto. Tutkielma diakonin tutkintoa varten seniorikurssi III 1981

Kerttu Vainikaisen merkitys Helsingin Raamattukoulun työssä

Ilman Kerttu Vainikaista Helsingin Raamattukoulua ei olisi syntynyt. Vainikainen oli persoona, joka pani työssään itsensä kokonaan likoon tunnuslauseenaan ”kaikki Jumalalle”. Opettajana hän oli vaativa, sielunhoitajana ymmärtävä. Hänen opetuksensa avasi suuria näköaloja Raamattuun ja elämään. Hän kasvatti seurakuntiin ja hengellisiin järjestöihin työntekijöitä, joista jotkut ovat lähteneet myös lähetystyöhön. Hänen panoksensa on ollut perustavanlaatuinen koko Raamattukoulun työlle hänen kuolemansa jälkeenkin. HRK:n työ jatkuu edelleen.

Lähteet:

Tietoja kerätty Heporaudan tutkielmasta ja Helsingin Raamattukoulun historiikista 1951-1991

 Artikkelin kirjoitti Hannu Äimänen.