Risto Santala

Risto Aleksi Santala, rovasti, teologian kunniatohtori ja kirjailija

Syntyi 18.5.1929 Helsingissä

Kuoli 20.9.2012 Heinolassa

Elämäntapahtumat

Risto Santala opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 1953. Hän työskenteli aluksi nuorisopastorina Helsingissä, myöhemmin merimiespappina Haifassa. Sen jälkeen hän toimi opettajana ja pastorina Suomen Lähetysseuran ylläpitämässä hepreankielisessä Shalhevetjah-työkeskuksessa ja koulussa Jerusalemissa 1957-1968. Tämän jälkeen hän oli Helsingin Raamattukoulun rehtorina 1968-1975, teki kirjallisia töitä Israelissa vuosina 1976-1986 ja toimi vuosina 1988-1992 Joutjärven seurakunnan kirkkoherrana Lahdessa. Santala jäi eläkkeelle vuonna 1992.

Risto Santala teki pääasiallisen elämäntyönsä Israelin ja juutalaislähetyksen parissa. Rovastin arvonimen hän itse sanoi saaneensa ”kun on täyttänyt viisikymmentä vuotta ja ei omista rikosrekisteriä”. Vuonna 1968 työskentely Israelissa kävi mahdottomaksi, jolloin Santala palasi Suomeen ”seitsemäksi laihaksi vuodeksi” toimien Helsingin Raamattukoulun rehtorina vuoteen 1975 asti. Näinä vuosina hänellä oli mahdollisuus opiskella lisää Raamattua sekä rabbinistisia lähteitä. Vuosina 1976-1986

Santalasta löytyi tarpeen tullen aimo annos kirkollista taistelijaa. Kun nuoret liberaalit alkoivat 1960-luvulla ”riisua kristinuskoa myyteistä”, Santalaa harmitti kirkollinen ”myssypuolue”, joka ei ollut valmis ryvettämään vaatteitaan puolustaakseen Raamatun arvovaltaa. Siispä hän tarttui itse kynään. – Santalan nuoruuteen kuuluu innokas toiminta katulähetystyössä ja hän oli perustamassa jopa Nuorten katulähetystä. Hänen lempivirtensä oli Norjasta Suomeen tullut herätysvirsi 318, erityisesti sen 2. säkeistö ”Kun uuvun, haavoitun, huomassas, Herra sun, suuren ja siunatun, levätä saan…”

Santala oli myös kätevä käsistään. Hän rakensi huonekaluja, mökkejä ja omakotitaloja. Nuorena hän rohmusi palkintosijoja uimahypyistä ja selkäuinnista ja pärjäsi hyvin myös voimistelutelineillä. Hän harrasti myös musiikkia, opetti israelilaispojille kitaransoittoa ja käänsi evankelioivia lauluja hepreaksi. Israelissa hänelle syntyi rakkaus heprean kieleen ja juutalaisten pyhiä kirjoituksia selittävään kirjallisuuteen. Hänen työhuoneestaan löytyikin Suomen parhaimpiin kuuluva juutalaisen kirjallisuuden kokoelma.

Julistustoiminta

Santala on tullut tunnetuksi kirjallisesta tuotannostaan sekä julistus- ja sielunhoitotyöstään. Hän oli pidetty luennoitsija. Santalan puhuessa kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka Jeesus on. Santalan mielestä tärkeintä oli juuri Kristus-keskeisyys. Hän totesi, että varsinainen vikamme on siinä, että saarnat ja hengelliset kirjoitukset eivät aina motivoidu Raamatusta käsin. Saarnan tuli herättää.

Hän totesi, ettei tiedä, oliko hän evankelista, mutta hänen mielestään jokainen kirkkosaarna on luonteeltaan herättävä ja rakentava. Hänellä oli aina ollut kaksi päätavoitetta. Toisaalta yrittää sanoa, miten puheena oleva asia liittyy Kristus-uskoon ja toisaalta yrittää löytää jokaisesta tekstistä sen sielua hoitava sanoma. – Santala on myös luennoinut Messiaasta Vanhasta ja Uudesta testamentista rabbinistisen kirjallisuuden valossa sekä Paavalista yhdysvalloissa ja Sveitsissä.

Luottamustehtävät

Springfield III, Concordia Theol. Seminaarin luennoitsija 1975-1976, Baselin Freie Evang. Akademie luennoitsija, Sveitsi 1980, 1993, LML:n Kirkko ja Juutalaiset –komitean jäsen 1965-1970

Risto Santalan kirjallinen toiminta

Santalasta ei koskaan pitänyt tulla kirjailijaa. Ovi kirjoittamisen maailmaan avautui, kun hän Israelissa lähetystyössä ollessaan menetti Ismo-poikansa. Pojan sairausaika lienee ollut elämämme vaikeinta aikaa, Santala muistelee. Tulin yhtenä päivänä aikuiseksi ja opin itkemään. Santala alkoi purkaa suruaan kirjoituskoneen ääressä. Suomen Lähetysseura kustansi Ismosta kertovan kirjan Pieni astia pyhässä maassa.

Santala on kirjoittanut yli 20 kirjaa, joista tunnetuimpia ovat tutkielmat Messiaasta Vanhassa ja Uudessa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa sekä tutkielma Paavali ihmisenä ja opettajana, jotka on julkaistu useilla kielellä. Vuosina 1975-1986 Israelissa syntyivät hänen tuotantonsa pääteokset, alun perin hepreaksi kirjoitetut Messias Vanhassa ja Uudessa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa (suom. Kristinuskon juuret I ja II)

Santalan sielunhoidollinen teos Savesta astiaksi on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1967. Se on julkaistu myös ruotsiksi nimellä Ett lerkärl blir till, ja uusittuna laitoksena Lerkärlet 1991. Santalan vähemmän tunnettu vihkonen Rakoileeko Raamattu (16 s.) 1972 on tekijän kannanotto aikansa liberaaliteologiseen aiheeseen ja se on ajankohtainen vieläkin. Santalan englanninkieliset teokset The Messiah in the Old Testament, The Messiah in te New Testament ja Paul-the Man and the Teacher on julkaistu Internetissä. 

Eläkkeelle jäätyään Santala on jatkanut opetustyötään ja kirjoittamista. Tältä ajalta hänen teoksistaan voidaan mainita ”Uusi Kirkkoraamattumme ekumenian ja raamattuopetuksen kannalta” . Kuva ja Sana, Helsinki 1998, Messiaan ateria: Ehtoollisen hengellinen sanoma ja historialliset juuret. Kuva ja Sana 1999 ja ”Sielunhoidon pokkari: Mitä Raamatun ihmiset oppivat ahdistuksistaan.” Kuva ja Sana 2003.Hänen ”vaimonsa miehen” kirjalliseen tuotantoon voi tutustua bibliografiassa.

 

Hänen useita kirjoituksiaan on julkaistu mm. Helsingin Raamattukoulu –lehdessä 1968-1976, Karmelissa 1954-1998, Kotikirkko-lehdessä, jonka päätoimittajana hän oli vuosina 1987-1990, Perusta –lehdessä 5/1990 ja 2/2005 ja 4/2005, Sana-lehdessä 1957-2004, Shalom-lehdessä 19972-2005, Suomen Lähetyssanomissa 1960-1997 ja Uusi Tie – lehdessä 2001-2004.

 

Risto Santalan merkitys Helsingin Raamattukoulun työssä

Santala otti vastaan Israelin komennuksensa jälkeen Helsingin Raamattukoulun rehtorin tehtävät. Tuona aikana syntyivät hänen tunnetuimmat kirjansa, alun perin hepreaksi kirjoitettu Messias Vanhassa testamentissa ja Messias Uudessa testamentissa. (Kirjat kuuluvat kristinuskon juuria käsittelevään sarjaan, jonka neljäs osa Messiaan ateria kuvaa Herran pyhän ehtoollisen salaisuutta juutalaisen pääsiäisaterian ja eri kirkkojen ehtoollisopetuksen valossa.)

Santala seurasi rehtorina koulun perustajaa Kerttu Vainikaista. Hän oli pidetty opettaja ja tärkeä linkki Raamattukoulun toiminnan jatkuvuudelle. Hän toi kouluun uusia oppiaineita: arkeologian ja heprean kielen. Israelin tuntemus lisääntyi hänen tekemillään ryhmämatkoilla. Lisäksi koulun ystäväpiiri kasvoi ja toiminta elpyi.

Lähteet: Wikipedia, Danielle Miettisen kirjoituksesta ”Seniorilähetti Risto Santala rakentaa kirjoillaan Papyrussiltaa, Kirjasillasta ja Suomen Karmel-yhdistyksen Petri Kauhasen In Memoria-kirjoituksesta.

Artikkelin kirjoittanut Hannu Äimänen

 

Risto Santalan kotisivu: http://www.kolumbus.fi/risto.santala/indexfi.html

Risto Santalan puhekokoelma audioina: http://www.kirjasilta.net/aanitteet/index.html

Leena Putkonen

Leena Putkonen os. Lehto, muistokirjoitus

Syntyi 29.8.1943 Espoo

Kuoli 12.3.2017 Sysmä

Leena Putkonen
Leena Putkonen

Leena syntyi ja kasvoi Kauniaisten ja Espoon rajamailla. Jo nuorena hän hoiti perheen pientä huoltoasemaa ja kauppapuutarhan orvokkeja. Orvokit pysyivätkin hänen lempikukkinaan. Hän opiskeli Kauniaisten raamattuopistolla.

1970-luvun alussa Leena tuli Sysmään aloittamaan kehitysvammatyötä. Hän oli pontevasti juuri saanut systeemit toimimaan ja oli luonut hyvät suhteet kehitysvammaisiin ja heidän perheisiinsä, kun ystävä Helena Herlevi alkoi houkutella häntä Bangladeshiin. Vuoden 1976 lopussa Leena lähtikin kokeilemaan, miltä se tuntui. Hän oli kolme kuukautta vapaaehtoisena työntekijänä Helenan apuna.

Vajaan kahden vuoden kuluttua hän lähti varsinaisena lähettinä HEED-järjestön käsityöneuvojaksi, ja tämä pesti kesti kolmisen vuotta. Vuoden 1985 lopussa oli vuorossa Kylväjän aloittama kylien kehitysprosessi, mutta vuoden kuluttua Leenan osuuden katkaisi tylysti rintasyöpä, joka heitti hänet kotimaahan hoitoihin. Kuitenkin hän vielä palasi Bangladeshiin vähintään pari kertaa, kunnes vuoden 1991 alussa jäi lopullisesti Suomeen.

Terttu Toivonen toimi Leenan lähettäjärenkaan sihteerinä. Parin muun ystävän kanssa hän jopa kävi Bangladeshissa. Minäkin sain paljon uutta tietoa Bangladeshista. ”Mango-tango”; kypsiä hedelmiä poimittiin sateessa suoraan puista. Pääsiäisaamun jumalanpalvelus ulkona auringon noustessa. ”Taader djonneam traat hana koor”. Varmasti päin honkia, mutta tuollaisina muistan rukouksen sanat. (Aili-Maria korjasi ystävällisesti ”Tar dhonno naam…” = Ylistys Hänen nimelleen. Loppuosasta ei kuulemma saanut selvää!)

Jossakin välissä Leena kävi Heinolan kotiteollisuuskoulua kohentaakseen käsityötaitojaan.Täällä Suomessa Leena ehti niin moneen paikkaan ja tehtävään, että niitä on vaikea muistaa. Hän toimi nuorisotyöntekijän sijaisena Heinolan maaseurakunnassa, Sysmässä ja Raumalla, diakonin sijaisena Sysmässä ja myöhemmin Pieksämäellä.

Pieksämäellä hän löysi Valde Putkosen ja elämänsä unelmakodin, jossa sai elää juuri sellaista elämää kuin oli kauan kaivannut. Lehmät olivat juuri lähteneet navetasta, ja Valde keskittyi metsänhoitoon. Pihalle Leena perusti laajan kasvimaan. Sen tuotteita sekä marjoja ja sieniä hän säilöi pakkaseen ja eteisen alla olevaan kellariin. Vanha maalaistalo oli aivan Leenan näköinen paikka. Suuressa tuvassa oli kangaspuut. Monenlaisia käsitöitä syntyi, ja lisäksi tulostimesta kauniita valokuvia. Valde remontoi pienen olohuoneen ja keittiön kauniiksi ja toimivaksi. Koti oli todella KOTI, jossa ystävätkin viihtyivät.

Loppuaikoina Valde toimi hyvin tiiviisti, motkottaen ja käytännön rakkaudella, Leenan omaishoitajana. Kolmekymmentä vuotta Leenan elimistö kävi sitkeää taistelua kimppuunsa käynyttä syöpää vastaan, joka välillä pitkään torkuttuaan salakavalasti ilmestyi milloin mihinkin osaan kehoa. Joulukuussa 2016 Leena joutui lopullisesti sairaalaan, ja sunnuntai-iltana 12.3. hän pääsi taivaan kotiin. Vielä edellisenä päivänä hän jutteli ja jaksoi ihailla veljentyttärensä kaunista kampausta. Viimeiset sanat olivat: ”Mä tahtoisin kahvia.”

Valde menehtyi kolarissa 25.3. Molemmat siunattiin Pieksämäellä 1.4.2017.

Sysmässä oli seurakunnan piirissä monta Leenaa, ja siksi tuli käyttöön vanha lempinimi Lehdokki. Pieksämäelläkin sattui olemaan useampia Leenoja, ja siellä syntyi Putleena.

Missä tahansa Lehdokki olikin, hän valloitti suuren tilan ihmisten sydämissä. Hän pursui sydämellistä elämää. Hän virnisti ilkikurisesti, nauru helisi pitkänä ja runsaana. Hän kuunteli tehokkaasti. Hän sanoi mielipiteensä pontevasti ja suoraan. Hän määräili, hassutteli, laittoi (ja söi) herkullista ruokaa, hän toimi ja organisoi, vihastutti ja ihastutti.

Nyt hän on sen Vapahtajan luona, johon hän turvasi.

Ulla Virkkunen, yksi Leenan monista ystävistä

Kirjoitus on julkaistu kylvajablogi.fi-sivulla 17.5.1917